torstai 11. toukokuuta 2017

Monimuotoisen Suomen historia

Suomen juhliessa sataa itsenäistä vuottaan on tärkeää huomata, että käsityksemme menneisyydestä ei välttämättä ole yhtenäinen – eikä meillä ole hallussamme lopullista totuutta. On monenlaisia mahdollisuuksia tarkastella historiaa ja nostaa esiin sen tapahtumia.

Varmaa kuitenkin on, että käsitys historiasta vaikuttaa ihmisten ja kansakuntien identiteettiin. Onkin kysyttävä, miten Suomesta tuli Suomi – ja millainen maa Suomi oikeastaan on 2010-luvulla?

Elämmekö nyt ihmisoikeuksien ja tasa-arvon mallimaassa – vai onko tämä vain se historian narratiivi, jonka mielellämme yhdistämme Suomeen kun tapaamme esimerkiksi ulkomaalaisia vieraita? Osaammeko nähdä nykyhetkeen vaikuttavan historian riittävän monitahoisesti?

Historiantutkimuksen etiikan yhteydessä puhutaan ”oikeuden tekemisestä” menneisyydelle ja menneisyyden ihmisille. Tämä tarkoittaa ainakin sitä, että kuolleita on kohdeltava kunnioituksella eikä historiaa saa tahallisesti vääristellä. Sen sijaan menneisyyden virheistä on mahdollista oppia – jos haluaa.

Historia ei kuitenkaan ole vain tutkijoiden työsarkaa, se kuuluu kaikille. Samalla historiaa käytetään jatkuvasti yksisilmäisesti poliittisten päämäärien saavuttamiseen. Vetoamalla uljaaseen menneisyyteen tai tuomalla esiin vain omaan tarkoitukseen sopivia faktoja – ellei jopa vaihtoehtoisia faktoja – saatetaan perustella valintoja nykyhetkessä.

Yksioikoiset, tarkoituksenhakuiset ja jonkin osapuolen huomiotta jättävät historiat vaikeuttavat ennakkoluulojen kitkemistä ja dialogeja yhteiskunnassa. Ne saattavat pitää yllä syrjinnän ja syrjäytymisen kierrettä. Ne ovat ristiriidassa oikeusvaltioperiaatteiden, kuten yhdenvertaisuuden kanssa. Ne eivät noudata tieteen eettisiä periaatteita.

Menneisyys on voimallinen työkalu, mutta väärin käytettynä seuraukset voivat olla arvaamattomat. Paitsi historian tutkimisen, myös sen käytön on siis oltava eettisesti hallittua. Niinpä Suomen historia ei saa rakentua vain kantasuomalaisesta valtiollisesta kertomuksesta. Mukaan tulee mahtua enemmän sävyjä ja tasoja, jotka yhdessä muodostavat kuvaa Suomesta ja suomalaisuudesta.

Itse asiassa juuri Suomen globaalisti ajatellen korkea hyvinvointi ja monet myönteiset saavutukset velvoittavat tekemään entistä lujemmin työtä yhdenvertaisemman, monikulttuurisen tulevaisuuden eteen. Järjestöillä on tässä aivan omanlaisensa tärkeä rooli, vaikka vastuu ihmisoikeuksien toteutumisesta säilyy valtiolla.

Kaikki järjestöt, joissa työskennellään paremman yhteiskunnan rakentamiseksi antavat kukin tavallaan panoksensa siihen Suomi-kuvaan, joka vaikuttaa hyvinvintiin omassa ajassamme – ja jota tulevaisuuden historioitsijat tulevat tulkitsemaan.

Samalla tavat käsitellä menneisyyttä – etenkin traumaattista ja väkivaltaista menneisyyttä – heijastuvat siihen, miten tässä päivässä ymmärrämme vastaavia tapahtumia. Monen järjestöjen työssä tämä tarkoittaa aivan konkreettisesti kriisialueilta ja -tilanteista tulevien ihmisten kohtaamista.

Konfliktin osapuolten toisistaan eriävien näkemyksien kuunteleminen on oleellinen osa sitä prosessia, joka auttaa siirtymään elämässä eteenpäin. Tämä pätee sekä rauhanvälitystyöhön että traumojen käsittelyyn ja väkivallan ehkäisyyn yksilötasolla.

Vaikeiden asioiden lakaiseminen maton alle on tunnetusti huono keino päästä eroon ongelmista. Sen sijaan niistä on voitava puhua, niitä ja niiden seurauksia on käsiteltävä tavalla tai toisella. Maahan tulleelle hyvä kohtaaminen on välttämätöntä, jotta hän voi tulla aidosti osaksi suomalaista yhteiskuntaa.

Eettisesti käytettynä historia auttaa ymmärtämään, mitä merkitystä menneisyydellä ja sen tulkinnoilla voi olla ajankohtaisten kysymysten ratkaisussa. Mutta osaammeko kuunnella – ja kenen ääntä haluamme kuulla?

Suomen historia ei ole pelkkä menestystarina koulutuksesta ja tasa-arvosta, ei myöskään ikuista murheellisten laulujen maassa vaellusta. Se koostuu monista tarinoista ja kokemuksista. Suomen historia on myös maahan muuttaneiden ja heidän jälkeläistensä omaa.


Teksti perustuu Historioitsija ilman rajoja -järjestön kansalaisjärjestötapaamisessa vuonna 2017 pidettyyn puheeseen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos rakentavasta keskustelusta!